Voiko rauhaa harjoitella? Report from participant Timo Virtala (in Finnish)

Voiko rauhaa harjoitella?

Sotaharjoituksista ovat kuulleet kaikki, mutta tätä kirjoittaessa istun, ensimmäistä kertaa elämässäni, rauhanharjoituksissa. Ympärilläni ahertaa tietokoneidensa ja kännyköidensä parissa ja keskusteluissa keskenään kuutisenkymmentä suomalaista, ruotsalaista ja venäläistä rauhanaktivistia. Ulkona harjoituksen nuorimmat heittelevät lennokkia, vieressäni muistiinpanoja tekee työuransa rauhantutkimuksen parissa puurtanut eläkeläinen. On toimittajia, dialogikouluttaja, pappi, opiskelijoita, tanssija, opettajia, eläkeläisiä ja taiteilijoita. Tunnelma on innokas, lämminhenkinen ja keskittynyt.

Harjoituksen koollekutsuja ja vetäjä, ruotsalainen kirjailija ja opettaja Pelle Sunvisson, pitää tiukkaa kuria aikatauluista. Kello neljältä iltapäivällä olemme käyneet läpi jo kymmenen Itämeren alueeseen liittyvää kuviteltua konfliktia. Mitä jos Petroskoin lähelle suunniteltaisiin rakennettavan armeijan harjoitusalue, ja sitä vastaan protestoivia venäläisaktivisteja pidätettäisiin sadoittain? Mitä jos Tukholman ja Göteborgin lähiöissä poltettaisiin autoja ja mellakoitaisiin? Mitä jos Yhdysvallat sijoittaisi huomattavan määrän pysyviä joukkoja Puolaan, Baltiaan ja Norjaan, ja Venäjä reagoisi tilanteeseen tekemällä saman omalla puolellaan?

Meidän osallistujien tehtävänä on reagoida tilanteisiin omana itsenämme. Miten me kuhunkin skenaarioon suhtautuisimme: ottaisimmeko kantaa, reagoisimmeko, ja jos kyllä, yksilöinä vai järjestömme jäseninä, ja miten? Miten toivoisimme naapurimaidemme rauhanaktivistien reagoivan? Olisiko omasta puuttumisestamme naapurimaidemme asioihin hyötyä vai haittaa?

Venäläiset osallistujat suhtautuvat järjestään kriittisesti nykyhallintoonsa. Yksi on kuuluisan Pussy Riot -ryhmän jäsen, toinen on aiemmin aseistakieltäytyjiä auttanut, nykyisin korruption paljastamiseen keskittyvä toimittaja, ja pari on muuttanut Ruotsin Gotlantiin pakoon Venäjän nihkeätä poliittista ja kulttuurista ilmapiiriä, vain muutamia esimerkkejä mainitakseni. Eräs venäläisistä kuvasi Putinia yksiselitteisesti roistoksi, jolla on tiiviit kytkökset mafiaan.

Oma puheenvuoroni käsitteli väkivallattomuuden voimaa. Kerroin Filippiinien vuoden 1986 People Power -vallankumouksesta, jossa diktaattori Marcos syöstiin väkivallattomin keinoin vallasta. Kerroin Intian itsenäistymisestä, Yhdysvaltain kansalaisoikeusliikkeestä, Etelä Afrikan väkivallattomista kampanjoista 1980- ja 1990-luvuilla, jotka lopulta johtivat apartheidin kaatumiseen, sekä itäisen Euroopan vuoden 1989 vallankumouksista. Kerroin, että väkivallattomuuden voiman avulla on tehty maailmanhistoriaa mullistavia uudistuksia eri aikakausina ja kaikilla mantereilla. Gandhi kuvasi väkivallattomuutta suurimmaksi ihmiskunnan käytössä olevaksi voimaksi. Korostin kuitenkin, ettei väkivallattomuus toimi automaattisesti, vaan sitä pitää tutkia, kokeilla, kehittää ja harjoitella, aiemmista virheistä ja onnistumisista on mahdollista ottaa opiksi.

Ja sitähän me täällä loviisalaisessa perinnekeskus Kuggomissa teemme, harjoittelemme rauhaa. Tutustumme, verkostoidumme, keskustelemme ja etsimme tehokkaimpia keinoja rakentaa rauhaa. Tämä pitkä viikonloppu on ollut valtavan tärkeä erityisesti venäläisille rauhanaktivisteille. Venäläisten aktivistien kanssakäymisensä länsimaiden kansalaisjärjestöjen kanssa on ollut tähän asti valitettavan vähäistä sekä kielellisistä että maan poliittisista syistä johtuen.

TIMO VIRTALA
Luokanopettaja, kirjoittaja ja rauhanaktivisti